Kansainvälisenä naistenpäivänä: Abortista

March 8, 2019, 8:52 am

≫ Next: Pakko päivittää? - Valokuvataiteilijat Instagramissa 1/3

≪ Previous: A sketch of my Paris.

$

0

0

Tänään Suomen valokuvataiteen museossa on ollut ensimmäistä päivää esillä neljäs Poliittisen valokuvan festivaali otsikolla Mahdollisuus. En voisi kuvitella parempaa päivää tämän näyttelyn avautumiselle kuin Kansainvälinen naistenpäivä! Suklaan ja ruusujen sijaan seuraa ajatuksia abortista näyttelyssämme olevan teoskokonaisuuden kautta.

Laia Abrilin monivuotinen hanke Naisvihan historia (A History of Misogyny) ja tarkemmin sen ensimmäinen osa Abortista (On Abortion) on hienosti viimeistelty tarinallinen teoskokonaisuus. Abril on toimittanut kokonaisuudesta myös kirjan, joka sisältää kuvauksia laittomasti ja turvattomasti tehdyistä aborteista ympäri maailman. Abril tuo esille, kuinka joka vuosi kymmeniätuhansia naisia kuolee laittoman ja turvattomasti toteutetun abortin seurauksena. 

Kuva: Laia Abril: hankkeesta A History of Misogyny, Chapter One: On Abortion, 2016 -

Abrilin teoskokonaisuus avaa useita näkökulmia aborttioikeuteen ja sen puutteeseen muun muassa Puolassa, Irlannissa, Maltalla, Yhdysvalloissa ja Väli-Amerikassa. Naisten omien kertomusten kautta Abril tuo esille tilanteita, joissa abortti on lain silmissä sallittu, mutta uskonnon ja lain välinen ristiriita ajaa naisia tästä huolimatta laittomiin abortteihin. Voimme lukea naisten kertomuksia, joissa kotona itselle tehtyä turvatonta aborttia ei välttämättä lasketa “oikeaksi” abortiksi. Naiset siis vaarantavat henkensä ja terveytensä tehdäkseen uskonnon silmissä oikein. Katolisen kirkon johtaja Paavi on muun muassa verrannut puheissaan aborttia palkkamurhaan.

Abrilin teos nostaa esiin naisten omakohtaisia kokemuksia myös El Salvadorista, jossa on maailman tiukin aborttilaki. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on vuosia kampanjoinut El Salvadorin aborttilainsäädäntöä vastaan, sillä maassa vallitsee abortin täyskielto. YK on puolestaan verrannut abortin täyskieltoa kidutukseen. Abrilin monisyinen teos näyttää vaikutukset naisten jokapäiväiseen elämään maassa: Esimerkiksi keskenmenon kohdanneita naisia voidaan syyttää laittoman abortin yrityksestä, ja useita naisia onkin tuomittu vuosiksi vankilaan "murhasta". Amnestyn mukaan keskenmenon kokenut voi saada enimmillään 50 vuoden vankeustuomion. 

Kuva: Laia Abril: hankkeesta A History of Misogyny, Chapter One: On Abortion, 2016 -

Suomessa aborttilaki kirjattiin ensimmäisen kerran vuonna 1950 ja nykyisin voimassa oleva aborttilaki on vuodelta 1970. Vaikka Suomen aborttilaki on saanut osakseen myös arvostelua, maassamme laillisen ja turvallisen abortin saa käytännössä pyynnöstä. Jos ajatus siitä, että aborttilain kiristyminen ei voisi pohjoismaisessa lintukodossamme olla mahdollinen voimme luoda katseen Norjaan, jossa vuoteen 2018 asti aborttilaki oli Suomeakin vapaampi. Norjassa aborttilain kiristyminen nostettiin poliittiselle pöydällä marraskuussa 2018, kun maan keskustaoikeistolainen pääministeripuolue Høyre lupasi kristilliselle kansanpuolueelle, että aborttioikeuden heikennyksistä voidaan keskustella. Käytännössä muutokset eivät olisi suuria, mutta vastustajien mukaan ongelmana oli etenkin se, että tällä toimenpiteellä pitkään vallinnut aborttilainsäädäntö asetetaan kyseenalaiseksi.

Suomessa aborttilain kiristämistä on aktiivisesti ajanut kristillisdemokraattien Päivi Räsänen. Maamme ulkoministeri Timo Soini on puolestaan julkisesti osoittanut tukensa muun muassa Argentiinan senaatille, joka päätti hylätä abortin laillistavan lakiesityksen elokuussa 2018. Eduskunta äänesti Soinin lausuntojen johdosta pääministerin luottamuksen puolesta äänin 100-60. Muutama hallituspuolueen naiskansanedustaja vetäytyi luottamusäänestyksestä. Viime viikolla Helsingin Sanomat kertoi, että Argentiinassa raiskattu ja itsemurhaa yrittänyt 11-vuotias tyttö pakotettiin saamaan lapsensa.

Turvallinen abortti on sekä tasa-arvo että ihmisoikeuskysymys. Laia Abrilin teos on rankka ja koskettava. Tekijä haluaa teoksen olevan sellainen, että sekä abortin puolustajat että vastustajat haluaisivat tutustua siihen syvemmin. 

Teksti:
Reetta Haarajoki, valokuvataiteen museon näyttelyamanuenssi ja PVF 2019 -festivaalijulkaisun toimituspäällikkö

Poliittisen valokuvan festivaalin toinen luova johtaja Anna-Kaisa Rastenberger haastatteli Laia Abrilia festivaalijulkaisuumme, joka on ilmestynyt tuoreen Voima-lehden välissä. Lehti on ladattavissa myös pdf-muodossa pvf.fi verkkosivuilta ja haastattelu löytyy lehden sivulta 10.

Lauantaina 9.3. Klo 11–17.30 järjestetään Suomen valokuvataiteen museossa Poliittisen valokuvan festivaalin seminaari, johon on vapaa pääsy. Seminaarin ohjelman löydät tästä linkistä.

Festivaalilla on laaja oheisohjelmisto, sen löydät tästä linkistä. Poliittisen valokuvan festivaali on avoinna 26.5.2019 asti. Lisää näyttelystä tästä linkistä.

Lähteet:

Laia Abril: A History of Misogyny: Chapter one, On Abortion. Dewi Lewis Publishing, 2018.

www.amnesty.fi

“Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen”, yle.fi, 10.7.2013, https://yle.fi/uutiset/3-6726686

“Ulkoministeri Timo Soini jatkaa abortinvastaista hehkutustaan - Twitterissä arvostelua myös hallituskumppaneilta”, yle.fi, 10.8.2018, https://yle.fi/uutiset/3-10346898

“Ovatko Timo Soinin aborttikirjoitukset perustuslain vastaisia? Julkisoikeuden professori arvio", hs.fi, 13.8.2018, https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005790038.html

“Suomen aborttilaki oli aikaansa edellä, ja on kestänyt 50 vuotta ilman merkittäviä muutosvaatimuksia”, ts.fi, 21.8.2018, https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4094354/Suomen+aborttilaki+oli+aikaansa+edella+ja+se+on+kestanyt+lahes+50+vuotta+ilman+merkittavia+muutosvaatimuksia

“Eduskunta äänesti Soinin luottamuksen puolesta äänin 100-60, kokoomuksen rivit rakoilivat”, hs.fi, 21.9.2018

“Naisten aborttioikeuskamppailun uusin ja yllättävin näyttämö on Norja”, hs.fi, 6.11.2018, https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005890346.html 

“Soini seisoo aborttipuheidensa takana: Ei pitäisi olla kenellekään yllätys”, hs.fi 28.5.2018, https://yle.fi/uutiset/3-10227106

“Raiskattu ja itsemurhaa yrittänyt 11-vuotias tyttö pakotettiin saamaan lapsensa Argentiinassa -Keisarileikkauksella syntynen keskonen todennäköisesti kuolee”, hs.fi, 1.3.2019, https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006018878.html 

Timo Soinin blogi-teksti 9.8.2918 otsikolla “Hieno maa Argentiina”, http://timosoini.fi/2018/08/hieno-maa-argentiina/

---

Pakko päivittää? - Valokuvataiteilijat Instagramissa 1/3

November 13, 2019, 1:49 am

≫ Next: Pakko päivittää? - Instagram taiteellisena työvälineenä 2/3

≪ Previous: Kansainvälisenä naistenpäivänä: Abortista

$

0

0

Avaan puhelimeni, etsin liila-keltaisen kamerakuvakkeen ja klikkaan sitä. Pienestä sydämestä ruudun oikeasta alareunasta pompahtaa luku ”1”. Mikä pettymys, latasin puoli tuntia sitten uuden kuvan ja nyt se on saanut yhteensä neljä tykkäystä. Aivan liian vähän. Käyn kuitenkin katsomassa kuka siitä on tykännyt. Päädyn katsomaan heidän profiiliaan, huomaan jonkun kuvan josta pidän ja painan sydäntä.

Tähän kokemukseen voi varmasti moni Instagram-käyttäjä samaistua – pakkomielteistä puhelimen käyttöä ja tyytymättömyyttä omaan online-suosioon.Suomen valokuvataiteen museolla on viime aikoina ollut paljon puhetta Instagramista. Suomessa 62% naisista ja 47% miehistä käyttää tuttavallisemmin kutsuttuna ”Instaa” – siis postaavat, likettävät, jakavat ja katsovat toistensa kuvia ja stooreja. Installa on oma yhteisönsä ja kielensä. Sovellus on suosittu myös kuvien ammattilaisten, kuten valokuvaajien ja valokuvataiteilijoiden parissa. Samalla mikään sovellus ei tunnu jakavan yhtä paljoa mielipiteitä ja herättävän niin suuria tunteita. Olemme siirtyneet aikaan, jolloin poissaolo sosiaalisesta mediasta on jo kannanotto itsessään.

  

 

Viime lokakuussa Suomen valokuvataiteen museolla järjestettiin Insta_Suomi-ilta osana Insta_Suomi-tapaustutkimusta. Tapaustutkimuksessa suomalaisten tai Suomessa asuvien Instagram-käyttäjien kuvia dokumentoitiin ja tallennettiin museon kokoelmiin. Yleisön vihjeestä museo löysi Lotta Sulinin, silloin 16-vuotiaan Instagram-aktiivisen valokuvaajan. Lotan valokuvia tallennettiin museon kokoelmiin sekä Lotan debyyttinäyttely Lottaland järjestettiin Suomen valokuvataiteen museon Kuvakulmassa. Ei huonompi aloitus nuoren valokuvaajan uralle! Lotalle Instagramista tuntuu olleen hyötyä, mutta Insta_Suomi-illassa käydyssä keskustelussa aiheeksi nousi myös usein Instagramista koettu ahdistus. Ahdistuksen syitä oli monia: hallitsematon ajankäyttö, tukahduttava kuvatulva ja seuraajien määrän riittämättömyys tai liiallisuus. Instagramia vain harrastustoimintaan käyttävät eivät kokeneet samankaltaisia ahdistuksia kuin valokuvan ammattilaiset. Onko Instagram siis vain soveltumaton ammattilaisten käyttöön?

Kuva: Lotta Sulin, 2018.

Osittain omien turhauttavien Instagram-kokemusteni ja osittain Suomen valokuvataiteen museon Collecting Social Photo -hankkeen innoittamana lähdin tutkimaan uransa alkuvaiheilla olevien valokuvataiteilijoiden Instagramin käyttöä. Tein kyselyn neljälle Instagram-aktiiviselle, valokuvan kanssa työskentelevälle taiteilijalle. Selvitin heidän suhdettaan tähän niin kätevään mutta koukuttavaan sovellukseen. Olin kiinnostunut erityisesti siitä, mitä hyötyä Instagramista on, miten eri tavoin sovellusta voi käyttää sekä miten käyttää sitä kokematta sen suurempaa ahdistusta. Kyselyyn osallistuivat neljä Aalto-yliopistossa opiskelevaa maisteriopiskelijaa ja valokuvaajaa, Utu-Tuuli Jussila, Rasmus Mäkelä, Verna Kovanen ja Julius Töyrylä. Käytin myös taustamateriaalina Suomen valokuvataiteen museon tekemää Collecting Social Photo -hankkeeseen liittyvää Utu-Tuuli Jussilan haastattelua. 

Mietitään ensin Instagramin hyötyjä ja puhutaan hieman yhdestä monia taiteilijoita karmaisevasta asiasta, rahasta. Internet on pullollaan ohjeita siitä miten taiteilijana voi tienata rahaa Instagramin avulla ja saada uralleen nostetta tuhansilla seuraajilla. Otsikot eivät ole pelkästään clickbaittia, taustalla on tositarinoita luovan alan ammattilaisista, jotka ovat Instagramin avulla onnistuneet nostamaan itsensä pinnalle ja oikeiden ihmisten huomioon. Tarinat tosin tuntuvat olevan enimmäkseen perinteisten medioiden kuvataiteilijoista kuten taidemaalareista ja kaupallisen alan kuvaajista, mutta miten on valokuvateosten myynnin laita?

Suhteellisen uuden ilmiön vuoksi valokuvateokset eivät saavuta taidemarkkinoilla aina samaa arvoa kuin muut teokset, ja myöt tästä johtuen valokuvateoksia ostetaan vähemmän. Voisiko Instagramista olla apua valokuvataiteen markkinahinnan kehityksen aktivoijana ja uudistajana? Voisiko sen kautta syntyä väyliä, jolla valokuvataidetta voisi luontevasti ostaa suoraan taiteilijoilta välikäsien sijaan? Uskon, että tämä sosiaalisen median alusta ei vain anna näkyvyyttä aloitteleville taiteilijoille, vaan tarjoaa kokonaan uuden portaalin päästä käsiksi taiteeseen, kuten Olivia Fleming toteaa Vogue lehden artikkelissa ”Why the World’s Most Talked-About New Art Dealer Is Instagram”. Kyselyyn vastanneista taiteilijoista kolme neljästä oli saanut Instagramin välityksellä teosmyynnin. Vain yksi oli myynyt Instagramin välityksellä useamman teoksen. 

Aallon valokuvauksen maisteriopiskelija Utu-Tuuli Jussila kertoo saaneensa muutaman teosmyynnin sovelluksen välityksellä, mutta yhteydenotot ovat muuten vähäisiä. Collecting Social Photo -hankkeen haastattelussa Utu-Tuuli kertoi Instagramissa suosittujen kuvien edustavan tietynlaista estetiikkaa. Suosiota saaneet kuvat ovat yleensä kirkkaan värisiä, valoisia ja minimalistisia. Uskoisin itse, että harva taiteilija haluaa kuitenkaan muokata teostensa sisältöä Instagram-estetiikan mukaiseksi. Jos taiteilijat ryhtyvät muuttamaan teostensa sisältöä myyntivoiton toivossa, on käsillä suurempiakin taiteen eettisiä ongelmia. Jotta omat kuvat saisi kuitenkin useamman ihmisen näkyville, on oman tilin menestyttävä hyvin. Ilmiö on verrannollinen muuhun mediahuomioon, se on itseään ruokkivaa. Tästä on syytä kiittää tai moittia myös Instagramin vastikään päivittynyttä algoritmia. 

Instagramin entinen lineaarinen algoritmi on muuttunut käyttäjien aktiivisuutta palkitsevaan algoritmiin. Mitä aktiivisempi sovelluksen parissa on, mitä enemmän ja säännöllisemmin tuottaa sisältöä josta seuraajasi tykkäävät, sitä useampi tulee näkemään postauksen. Algoritmi haluaa tarjota käyttäjille heitä kiinnostavaa sisältöä, jotta jokainen käyttäisi mahdollisimman paljon aikaa sovelluksen parissa ja näkisi mahdollisimman monta feedin sekaan ujutettua mainosta. Tutkiessani Instagram-algoritmin toimintaa havahduin tähän ilmiselvään tosiasiaan, että Instagram on Facebookin omistama, arviolta 100 miljardin arvoinen globaali palvelu. Facebook on ostanut Instagramin vuonna 2012 miljardilla dollarilla, mutta sen arvo itsenäisenä yhtiönä on arviolta satakertainen. 

Kuvalähde: Aaron Ward (aaronward.com) 

 

Jokainen käyttäjä omalla toiminnallaan, postaamalla kuvia ja katsomalla mainoksia, tuottaa siis Instagramille ja sen omistamalle Facebook Inc. yhteisöpalvelulle rahaa. En sano, että yhtiön voiton tavoittelussa olisi suoranaisesti mitään pahaa, mutta jos haluaa ymmärtää miten Instagram algoritmi toimii, on hyvä pitää tämä asia mielessä. 

Oman tilin näkyvyydelle voi siis tahattomasti tehdä hallaa postaamalla kuvan, joka ei saa paljoa tykkäyksiä tai seuraajat eivät vietä paljoa aikaa sitä katsellessa. Algoritmi tulkitsee, että seuraajat eivät ole kiinnostuneita tilisi sisällöstä, ja näyttää heille vähemmän julkaisujasi. Jos pysyt aktiivisena Instagramissa ja kuvasi menestyvät hyvin, on sovelluksesta myös todennäköisemmin sinulle hyötyä. 

Jokainen kyselyyn vastannut kertoi käyttävänsä sovellusta päivittäin. Päivittäistä käyttöä oli Instagram story -toiminto, ja feediin tulevia julkaisuja he tekivät muutaman kerran viikossa. Jos vuosien päivittäinen Instagramin käyttö poikii muutaman teosmyynnin ja yhden näyttelypyynnön, voisi ajatella, ettei ajankäyttö sovelluksen parissa vastaa sen tuomia hyötyjä. Jos haluaa miettiä sovelluksen käyttöä taloudellisesta näkökulmasta, Instagram hyötyy siitä kaikista eniten. On siis pakko olla muitakin syitä käyttää sovellusta kuin toivottu näkyvyys ja teosmyynti. 

Kirjoitus jatkuu seuraavassa blogipostauksessa, jossa käyn läpi, mitä muuta käyttöä Instagramilla voi valokuvan kanssa työskentelevillä taiteilijoilla olla. 

 
Kyselyyn osallistuneet:

Utu-Tuuli Jussila @ututuuli, @limb_o_rama

Rasmus Mäkelä @rasmus.m, @ras_makela

Verna Kovanen @vernako

Julius Töyrylä @juliustoyryla

Teksti: Anna Björklund, kuraattoriharjoittelija ja Visual Cultures, Curating and Contemporary Art -maisteriopiskelija, Aalto-yliopisto

Lotta Sulinin näyttely, Lottaland, 13.9.2019 - 5.1.2020, Suomen valokuvataiteen museossa.

Kuva: Lotta Sulin, 2017

Lähteet:

https://sproutsocial.com/insights/instagram-stats/

https://www.vogue.com/article/buying-and-selling-art-on-instagram#

https://www.taloustaito.fi/vapaalla/nain-ostat-valokuvataideteoksen/

https://www.aaronward.com/blog/how-the-instagram-algorithm-works

Pakko päivittää? - Instagram taiteellisena työvälineenä 2/3

November 22, 2019, 3:35 am

≫ Next: Viimeinen sukupolvi: Photofuss ja kestävä kehitys nykydokumentoinnin kohteina

≪ Previous: Pakko päivittää? - Valokuvataiteilijat Instagramissa 1/3

$

0

0

Pakko päivittää? on kolmiosainen kirjoitus, joka käsittelee valokuvataiteilijoiden Instagramin käyttöä: sovelluksen hyödyllisyyttä, sen käyttöä taiteellisena työvälineenä ja kuinka käyttää sovellusta ilman sen suurempaa ahdistusta. Blogikirjoituksen ensimmäisessä osassa kerroin hieman Collecting Social Photo -hankkeesta, jossa museon kokoelmiin tallennettiin Instagram-käyttäjien kuvia ja jonka yhteydessä järjestettiin Instagramin avulla löytyneen nuoren kuvaajan debyyttinäyttely. Kävin myös läpi sovelluksen toimintaa taiteen välittäjänä ja kerroin konkreettisesti mikä Instagram on ja miten sen algoritmi toimii. Tässä kirjoituksessa käsittelen Instagramin luovempia käyttötarkoituksia, sovellusta taiteellisena työvälineenä. Lähdemateriaalina toimii tekemäni kysely, johon vastasi neljä Instagram-aktiivista valokuvan kanssa työskentelevää maisteritason opiskelijaa ja valokuvaajaa sekä Valokuvataiteen museon Kuva ois kiva -podcastin jakso neljä, jossa on mukana Instagramissa aktiivisesti toimiva mediataiteilija Liisa Vääriskoski.
 

Taiteellisen työskentelyn määritelmä vaihteli kyselyyn vastanneiden kuvaajien kesken paljon, osa piti viestintää ja kuvien jakamista taiteellisena työskentelynä, toiset taas eivät. Valokuvaaja ja taiteilija Verna Kovanen kertoo Instagramista olevan hyötyä, kun haluaa tavoittaa monipuolisen yleisön. “Fyysisesti galleriaan eivät kaikki tule tai pääse kuviani katsomaan, mutta voivat silti olla kiinnostuneita töistäni ja ajatuksista töiden takana”, kertoo Kovanen, “toivon, että Instagramiin tulisi enemmän kommentoinnin kulttuuria, että töistä saisi enemmän palautetta.” Instagram vaikuttaa oleva monille kuvaajille bloginomainen paikka, jossa kertoa omasta tekemisestään yleisölle. Kuten Kovanen ehdottaa, voisi sovelluksen välityksellä saada myös rakentavaa palautetta työskentelystä, jos kommentointikulttuuri kehittyisi - muutos selkeästi taiteilijalähtöisempään malliin. 

Jos fyysiset tai sosioekonomiset esteet eivät ole museoon, galleriaan tai muuhun taiteen esitystilaan tulemisen rajoitteena, on taiteen kohtaamisesta sille rakennetussa fyysisessä ja konseptuaalisessa ympäristössä hyötyä. Useat valokuvateokset, ja myös muut taideteokset, on toteutettu tietyssä koossa, ja niiden rajoittaminen digitaaliseen formaattiin ja kokoon ei aina tee niille oikeutta. Fyysinen kohtaamispaikka taiteen kanssa antaa tilaa miettiä teosta ja teoskokonaisuutta. Monen instituution tuet ovat myös sidottuja kävijämääriin, joten paras tapa tukea taiteen alan tekijöitä, museoista taiteilijoihin, on osoittaa kiinnostuksensa käymällä näyttelyissä.

Kuva: Ruutukaappaus 

Utu-Tuuli Jussilan Instagram tililtä.

Turun taideakatemiasta valmistunut Julius Töyrylä kertoo käyttävänsä sovellusta mielikuvien luomiseen ja vertaa tilin ylläpitoa oman sanomalehden julkaisuun. Monien vastaajien tilit näyttävät hyvin harkituilta ja editoiduilta kokonaisuuksilta, tilien voisi nähdä olevan virtuaalisia sarjallisia taideteoksia.

Vastaajista valokuvaaja Utu-Tuuli Jussila käyttää sovellusta taiteelliseen työskentelyyn, jota esittää vain Instagramissa. LIMB-O-rama tilillään Jussila jakaa Googlen Street View -palvelussa ottamiaan glitchmäisiä kuvia ihmisten irtonaisista osista. Monia muitakin vastaavia esimerkkejä on Instagramiin toteutetuista sarjallisista teoksista. Tähän tarkoitukseen sovellus vaikuttaa toimivan hyvin, se antaa taiteilijoille mahdollisuuden julkaista teoksia omina erillisinä kokonaisuuksinaan. Sovellus toimii hienosti matalan kynnyksen alustana ja hiekkalaatikkona projekteille, joista ei halua ottaa liikaa paineita tai jotka on toteutettu erityisesti digitaalisessa ympäristössä esitettäviksi.

Hyvänä esimerkkinä taiteellisesta työskentelystä Instagramissa valokuvaaja Rasmus Mäkelä tuo esiin mediataiteilija Liisa Vääriskosken Instagramissa valloillaan olevan taiteilijapersoonan Munalissun. “Hän onnistuu julkaisemaan siellä täysin omannäköistä, hauskaa materiaalia, joka sopii hyvin alustalle”, Mäkelä kommentoi. Vääriskoski esiintyy itse Munalissun hahmossa kaikissa kuvissa ja videoissa, usein värikkäästi pukeutuen viettelevissä asennoissa. Taustat ovat Vääriskosken itse luomia, joissa on paljon liikkuvia animoituja elementtejä. Instagramissa hyvin suosittuja tilejä ovatkin naisten pitämät tilit, joissa naiset esiintyvät itse vähäpukeisesti ja kuvat ovat värikkäitä, taustalla usein uima-allas tai jokin lomakohde. Kuva-aihe menestyy hyvin Instagram-taiteessa, tosin Munalissun kuvien sisällön voi tulkita kyseenalaistavaksi satiiriksi. Munalissun teokset puhuvat Instagram-estetiikan kieltä ja näin vaikuttavat käyvän keskustelua alustan kanssa. 

Kuva: Utu-Tuuli Jussila, 2018

Liisa Vääriskoski itse ei puhu teoksistaan satiirina, vaan kommentoi haluavansa herättää ajatuksia siitä, millä tavoin nainen saa näkyä ja nauttia itsestään häpeilemättä. Kuvia katsoessa tulee kuitenkin mieleen Guerrilla Girls taiteilijaryhmän printtiteos Do women have to be naked to get into the Met. Museum? jossa informatiivisesti kerrotaan vuonna 1989 Metropolitanin taidemuseon nykytaiteen osiossa New Yorkissa olevan 5 % naistaiteilijoita, mutta alastomina esiintyvistä 85 % on naisia. Herää kysymys siitä, täytyykö naistaiteilijoiden esiintyä alasti tai vähäpukeisesti myös omissa teoksissaan menestyäkseen, Instagramissa tai IRL? Vähäpukeisuus on toki osa Instagram-estetiikkaa, mutta täytyykö taiteen imitoida voidakseen kritisoida? Imitaation vaarana on, että jatkaa vanhaa esittämisen ja totutun kuvamaailman perinnettä. 

Noora Vaaralan kirjoittama tiukka kritiikki Helsingin Sanomissa Ylen uudesta sketsisarjasta Hillo voisi sopia myös Munalissun tuotantoon. Noora Vaarala kirjoittaa sarjan naiskuvan olevan turhauttavan tuttu ja jatkaa “uutta on olevinaan se, että naisen seksuaalinen himo on avoimesti esillä. Se ei vain enää vuonna 2019 tunnu kovin tuoreelta.” 

Ymmärrän kuitenkin Munalissun päämäärän naisten seksuaalisuutta juhlivana ja takaisin ottavana voimana. Ongelmallista on se, että Instagram-alustalla taide, mainokset, selfiet ja muut sosiaalisen median kuvat sekoittuvat keskenään. Naisten seksuaalisuutta hyväksikäyttävät mainokset lomittuvat voimaannuttavan seksuaaliseksi tarkoitetun taidesisällön kanssa, ja voi olla vaikea erottaa näiden päämääriä toisistaan. Ehkä tässä tapauksessa Instagram ei ole taideteoksille oikeanlainen kehys, joka herättää konseptuaalista ja kriittistä ajattelua. Taide ei kuulu pelkästään museoihin tai gallerioihin, mutta uskon että sosiaalisen median alustalla taideteoksen konsepti voi olla helpommin väärinymmärretty tai kokonaan sivuutettu.

Blogikirjoitus jatkuu seuraavassa postauksessa, jossa pohdin kuinka käyttää sovellusta siitä ahdistumatta, jos mahdollista. 

Kyselyyn osallistuneet:

Utu-Tuuli Jussila @ututuuli, @limb_o_rama

Rasmus Mäkelä @rasmus.m, @ras_makela

Verna Kovanen @vernako

Julius Töyrylä @juliustoyryla

Teksti: Anna Björklund, kuraattoriharjoittelija, kuvataiteilija ja Visual Cultures, Curating and Contemporary Art -maisteriopiskelija, Aalto-yliopisto

Lähteet: 

Lähteet: https://www.apu.fi/artikkelit/kepea-manifesti

Suomen valokuvataiteen museon Kuva ois kiva -podcast, jakso 4: Onko omakuva selfie?

Kuuntele Kuva ois kiva -podcast täältä:

https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/podcast/4-onko-omakuva-selfie

Kuva: Utu-Tuuli Jussila, 2018

Viimeinen sukupolvi: Photofuss ja kestävä kehitys nykydokumentoinnin kohteina

January 9, 2020, 4:56 am

≫ Next: Pakko päivittää? 3/3 - Instagram-ahdistus

≪ Previous: Pakko päivittää? - Instagram taiteellisena työvälineenä 2/3

$

0

0

Kuka tai mikä on viimeinen sukupolvi? 

Valokuvataiteen museolla toteutettiin vuonna 2019 kestävän kehityksen teemaan liittyvä nykydokumentointihanke, jossa dokumentoinnin kohteena oli museon nuortenryhmä Photofuss ja ryhmän näyttely Viimeinen sukupolvi. Dokumentoinnin toteuttivat harjoittelijat Vilko Solla ja Juuso Lukkari. Tässä blogitekstissä Vilko Solla kertoo projektin toteutuksesta ja johtopäätöksistä.

Valokuvataiteen museolla kävivät kesäkuussa haastateltavina PHOTOFUSS-valokuvaajat Sonja Hyytiäinen (kesk.) ja Oona Markkanen (oik.), haastattelijana Vilko Solla (vas.).

Harjoittelijan lausunto

Viimeinen sukupolvi -dokumentointiprojekti toteutettiin muutamassa viikossa, kesäkuun 2019 aikana. Suurin työvaihe projektissa oli videohaastattelujen suunnittelu, järjestely, ja toteutus. Haastattelujen kuvauksesta vastasi Juuso Lukkari ja omalla vastuullani oli yhteydenpito haastateltavien kanssa, haastattelujen suunnittelu, haastattelu, sekä haastatteluaineiston läpikäyminen ja litterointi. Haastattelujen toteutus oli opettavainen kokemus, jonka tuloksiin olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen. Pienistä hankaluuksista huolimatta haastattelut toteutuivat jopa odotuksiani paremmin. Photofuss-ryhmän jäsenet olivat aktiivisesti mukana projektissa, ja kaikki kuvaajat ilmoittivat kiinnostuksestaan osallistua. Lopulta aikataulut sopivat yhteen neljän Viimeinen sukupolvi-näyttelyn kuvaajan kanssa. Kahdessa haastattelusessiossa haastateltavina olivat Vladislav Bakanov ja Ronja Tammenpää, sekä Sonja Hyytiäinen ja Oona Markkanen.

Haastatteluaineiston sisällöstä

Omia tavoitteitani haastatteluille oli selvittää, mitä - jos mitään - erityistä näillä valokuvaajilla on sanottavana ympäristön ja ihmisen suhteesta nimenomaan nuorina valokuvaajina. Lisäksi toiveenani oli kuulla heidän omin sanoinsa Photofuss-ryhmän toiminnasta, sekä juuri näiden kuvaajien näyttelyä varten tuottamista teoksista. Lisäksi minua kiinnostivat valokuvaajien ajatukset valokuvauksen ja taiteen rooleista yhteiskunnassa, yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja vaikuttajina.

Haastattelukysymykset oli tehty vapaamuotoisiksi, ja tarkoituksenani oli keskustelumainen haastattelutapahtuma, jossa seuraan tiettyä temaattista rakennetta. Valmistelin myös jotakuinkin valmiita kysymyksiä sellaisenaan kysyttäviksi. Kevyt ja epämuodollinen tyyli valikoitui vasta haastattelutilanteessa ja vaikka keskustelu välillä poukkoilee, haastateltavat tulevat esille ennen kaikkea omina itsenään. Litteroinnissa karsin puhekielisyyttä, mutta halusin silti ehdottomasti säilyttää haastateltavien omat, luontevat äänet, ja tavat puhua.

Mitä aineistosta sitten mielestäni käy ilmi? Ympäristö, ilmasto, luonnonsuojelu, kestävä kehitys ja maailman tulevaisuus ovat selvästi asioita, joita nämä nuoret valokuvaajat käsittelevät - lähes päivittäin - niin omassa elämässään, kuin sosiaalisissa suhteissaankin. Tietoisuus ympäristönsuojelun tarpeesta ja merkityksestä tuntuu yhdistävän heitä. Osa kokee nämä teemat painostavampina, osa vähemmän kriittisinä, mutta kaikki tärkeinä ja tämän hetken ihmisen elämästä erottamattomina. Taustoilla on vaikutusta - kaikille ympäristöajatteluun oppiminen ei ole ollut itsestään selvää. Mutta kaikille sen sisäistämisestä vaikuttaa tulleen itsestään selvää - jotakin, jota jokaisen ikään tai perhetaustaan katsomatta on syytä tehdä.

Taiteilijoilla ja dokumentaristeilla on selvästi näiden valokuvaajien mielestä tärkeä rooli yhteiskunnassa, yhteiskunnan muuttamisessa, ja vastuuta vaikuttaa. Toisaalta omiin mahdollisuuksiinsa aikaansaada muutosta kaikki eivät suhtaudu yhtä optimistisesti. Osa on silti kiinnostuneita ajamaan ympäristöteemoja eteenpäin. Photofussin kuvaajat eivät ole samasta mallista veistettyjä, mutta ainakin tämän ryhmän sisällä selvää yhteisöllisyyttä on nähtävissä. Miten laajalti tätä katsausta voi soveltaa, jää epäselväksi, mutta sukupolvikokemuksista tuntuu silti olevan mahdollista puhua. On mielestäni huomionarvoista, että nuoret taiteilijat, tai valokuvaajat ovat todella valmiita harkitsemaan olevansa viimeinen sukupolvi. Vaikka nämä keskustelut käytiin erittäin rennossa ilmapiirissä aurinkoisina kesäpäivinä, Photufussin näyttelyn taustalla näkyvä ajattelu ja kokemus elämästä tämän hetken maailmassa saa synkkiäkin sävyjä.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan projektin toteuttaminen lyhyellä aikataululla oli palkitseva ja useita uusia työvaiheita sisältänyt harjoitus, jonka lopputuloksilla on mielestäni kestävää arvoa. Haastatteluaineisto yhdistettynä näyttelyn muuhun dokumentaatioon sekä näyttelyn teoskokonaisuuteen antaa mielenkiintoisen, ja aidon, kuvan tämän päivän nuorten valokuvaajien näkemyksistä ilmastoon, ympäristöön, ja tulevaisuuteen liittyvistä kysymyksistä, sekä heidän omista mahdollisuuksistaan ja toiveistaan vaikuttaa työllään. Haastattelujen toteuttaminen oli hauskaa, ja uskon kuvaajien päässeen avoimesti kertomaan näkemyksiään niissä rajoissa, jotka noin tunnin mittaiset haastattelut sallivat. Toivon mukaan tämä projekti lisää entisestään museon jo hyvää valmiutta ryhtyä vastaaviin dokumentoinnin hankkeisiin. Ainakin innokkaiden harkkareiden avustuksella toteutus saattaa olla näinkin kevyt!

PHOTOFUSS on Suomen valokuvataiteen museon organisoima, 18-26-vuotiaiden valokuvasta kiinnostuneiden nuorten ryhmä. Ryhmä järjestää itsenäisesti valokuvanäyttelyitä, sekä muuta valokuvaan ja kulttuuriin liittyvää toimintaa. Viimeisin PHOTOFUSS-ryhmän näyttelyprojekti on Viimeinen sukupolvi - The Last Generation (2019). Näyttelyyn osallistuivat: Vladislav Bakanov, Iris Blauberg, Sonja Hyytiäinen, Oksana Lebedeva, Oona Markkanen, Elle Sumelius ja Ronja Tammenpää. Koordinaattorina keväällä 2019 toimi Heikki Heinonen. Viimeinen sukupolvi toteutettiin Kalasataman vapaakaupungin Olohuoneen galleriatilassa 31.5.–18.6.2019. Sen jälkeen näyttely on esillä Suomen valokuvataiteen museon Prosessi-tilassa 16.8.2019–19.1.2020.

Vilko Solla, Helsinki, 26.6.2019

Pakko päivittää? 3/3 - Instagram-ahdistus

February 24, 2020, 5:21 am

≪ Previous: Viimeinen sukupolvi: Photofuss ja kestävä kehitys nykydokumentoinnin kohteina

$

0

0

Tämä on kolmiosaisen kirjoituksen viimeinen osa, jossa pohdin yhdessä Instagramiin perehtyneiden valokuvataiteilijoiden Utu-Tuuli Jussilan, Rasmus Mäkelän, Verna Kovasen jaJulius Töyrylän kanssa parhaita tapoja käyttää ja suhtautua sovellukseen.

Isossa-Britanniassa toimivat järjestöt The Royal Society of Public Health ja Youth Health Movement julkaisivat yhdessä vuonna 2017 raportin #StatusofMind. Raportti pohjautuu tutkimukseen, jossa selvitettiin sosiaalisen median positiivia ja negatiivisia vaikutuksia nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Kaikilla sosiaalisen median alustoilla todetaan joitakin positiivisia vaikutuksia, mutta mielenterveydelle haitallisimpana alustana raportti nimeää Instagramin. Negatiivisia vaikutuksia raportin mukaan ovat sovelluksen laukaisemat mielenterveysongelmat, kuten ahdistuneisuus ja masennus.

Kuva: Mikko Turunen (@turrunen)

Kaikki neljä haastattelemaani valokuvataiteilijaa samaistuvat tuntemukseen Instagramin aiheuttamasta ahdistuksesta. Ahdistuksen syitä oli haastateltavien kesken monia, eivätkä syyt olleet yksiselitteisiä. “Se, että someen suhtaudutaan yleisesti melko kriittisesti, on saanut minut välillä ahdistumaan siitä, että näkeekö joku minut jonain "some-taiteilijana" tai tuoko Instagramin käyttö jonkinlaisen filtterin siihen, kuinka teoksiani katsotaan”, kertoo valokuvaaja Verna Kovanen, “kuitenkin näistä ajatuksista päädyn usein siihen, että asia ei ole mitenkään mustavalkoinen, enkä usko ihmisten lopulta tosissaan ajattelevan niin.”

Rasmus Mäkelä kertoo Instagram-tilin avaamisen aiheuttavan ahdistusta, sillä seuraajia voi olla alussa vaikea saada. Muita ahdistuksen syitä olivat merkityksettömyyden tunne ja sovelluksen koukuttavuus. Aikaisemmat tutkimukset sosiaalisen median käytöstä viittaavat siihen, että sovelluksen aiheuttamat negatiiviset vaikutukset mielenterveydelle kasvavat kahden tunnin päivittäisessä käytössä. #StatusofMind-raportti ehdottaa ratkaisuksi sovelluksiin lisättävää ominaisuutta, joka hälyttäisi liiallisesta käytöstä. Valokuvaaja Utu-Tuuli komppaa Instagramin käytön vähentämistä, “Pidä taukoa! Laita ilmoitukset pois päältä tai poista hetkeksi koko sovellus”. 

Voi olla, että Instagramilla on nuoriin, ja miksei vanhempiinkin, negatiivisia vaikutuksia. Sovelluksen käyttö ei kuitenkaan ole laantumassa, päinvastoin. Taiteen on monesti todettu olevan mielenterveyden kannalta hyväksi. Taiteen tekeminen ja kuluttaminen voivat tuottaa mielihyvää ja auttaa käsittelemään vaikeita aiheita. Ehkä se, mitä sosiaalinen media ja varsinkin Instagram tarvitsevat, on lisää taidetta, joka tarttuu alustansa ongelmiin.

Suomen valokuvataiteen museon kokoelmiin kuuluvat Mikko Turusen kuvat ovat rehellisyydessään sympaattisia. Turunen tekee arkipäivän latteasta tunnelmasta hauskoja huomioita käyttäen itseään mallina. Ristiriitaisesti, ikäviäkin tunteita kuten ahdistusta ilmaisevat kuvat ovat vastalääke pahoinvointia aiheuttavalle hehkutuskuvakulttuurille. Valokuvaaja Julius Töyrylä komppaa tätä, “Ahdistuksen voi ottaa itsereflektiona ja se jos jokin tässä maailmassa on tärkeää. Tästä kaikesta sekamelskasta syntyy myös oivaa taidetta. SE on tärkeintä.”

Kuva: Mikko Turunen (@turrunen)

 

Kyselyyn osallistuneet:

Utu-Tuuli Jussila @ututuuli, @limb_o_rama
Rasmus Mäkelä @rasmus.m, @ras_makela
Verna Kovanen @vernako
Julius Töyrylä @juliustoyryla

Teksti: Anna Björklund, kuvataiteilija ja Visual Cultures, Curating and Contemporary Art -maisteriopiskelija, Aalto-yliopisto